Oman elokuvan tekeminen ei tarvitse olla ryppyotsaista puuhaa, sillä ei kaikista kuitenkaan voi tulla uusia Tarantinoja tai Hitckockeja. Siihen voi suhtautua myös rennommalla otteella ja pitää samalla hieman hauskaa kavereiden tai vaikkapa koululuokan kanssa, ja etenkin heille se on sopiva tehtävä luomaan yhteishenkeä. Indie-elokuvat ovat suosittuja tekijöiden kesken ja oikeilla välineillä ja hyvillä näyttelijäsuorituksilla ne voivat oikeasti näyttääkin myös hyvälle.

Kaikki kuvaa on sivusto nuorille ja miksei vanhemmillekin, joista se saavat hyviä vinkkejä kuinka tehdä erityylisiä videoita. Kategorioita on oman fiktionäytelmän tekemiseen, dokumenttiprojektin kuvaamiseen, musavideoon tai kuvaamaan vaikka harrastevideota. Kaikkiin näihin löytyy oma tutoriaali eli materiaalia kuinka päästä hommassa alkuun ja saada kelpo lopputulos.

Otetaan esimerkiksi vaikka dokumentin teko. Sen voi tehdä aiheesta kuin aiheesta, ja se voidaan kuvata monella eri tapaa eikä sen tekemiseen tarvita suurta kuvausryhmää eikä kalustoa. Se voi keskittyä vain yhden päähenkilön elämään ja lähestymistapojakin voi olla monia. Sen voi tehdä niin että on yksi selostaja, tai niin että myös tekijä on itse osallisena tapahtumiin. Tai tekijä havainnoi teemaan ympärillä tapahtuvaa elämää. Dokumentti on hyvä keino pureutua niihin ongelmiin, jotka sen tekijä tai tekijät kokevat ärsyttäviksi. Lisäämällä musiikkia siihen saadaan lisää ulottuvuutta mutta tärkeintä on miettiä kenen näkökulmasta dokumentti nähdään. Eikä sen tarvitse olla kovinkaan pitkä, kahden tunnin sepustus roskaamisen vaikutuksista luontoon vaan se voidaan tehdä hyvinkin lyhyesti ja napakasti.