Archive for category Blogi

Leffasta peliksi

Elokuvat ja niiden sankarit ovat tehneet monista peleistä suosittuja. Suosittujen leffojen tarina ja tapahtumat on helppo valjastaa mielenkiintoisiksi myös pelimaailmassa. Taustalla on juoni jo valmiina, eikä sitä tarvitse enää selittää pelissä uudestaan auki pelaajille. Batmanin tarina tai arpinaaman juoni tunnetaan jo ennen peliin uppoutumista.

movie-clapper-board-vector_MkXLJbwO_L

Tästä on toki hyötyä pelintekijöille, mutta samalla suosittu leffa asettaa tekijöille haasteita. Sankareiden faneilla on tietyt odotukset ja ennakkokäsitykset pelien suhteen, joten pelin on pysyttävä osittain leffasta tutussa osassaan mutta jotain uuttakin sen on ammennettava.

Ennalta-arvaamattomia juonenkäänteitä

Leffat ovat otollisia pelimaailman vaatimuksia ajatellen. Niiden sankarit ovat usein mielenkiintoisia, erilaisia peleissä viliseviä symboleita on helppo napsia leffan juonesta ja musiikkimaailmakin on jo valmiina. Pienin lisäefektein pelaaja uppoutuu helposti leffan tunnelmaan. Elokuvaa seuratessa katsoja on passiivisessa roolissa mutta pelin aikana hän pääsee vaikuttamaan lopputulokseen.

Leffoista ammentavia pelejä

Jurassic Park nousi melkoiseen suosioon julkaisu vuonna 1993. Eläintarhan kokeista maailmaan palanneet dinosaurukset loivat tiiviin tunnelman leffateattereihin, ja siihen aikaan elokuvan erikoisefektit tuntuivat vavisuttavilta. Alkuperäisen elokuvan tunnelma on tallella, mutta erikoisefektit tuntuvat nykypäivänä vanhahtavilta. Suosittu leffa on valjastettu pelimaailmaan joten Jurassic Parkiin pääsee nykyisin myös kolikkopelien kautta.

Batmanin seikkailut vetävät salit täyteen jokaisen uuden osan myötä. Batmanin taika ei haihdu, siitä pitää huolen surullisen hahmon sankari sekä joukko muita mielenkiintoisia tähtiä kuten Jokeri. Batman leffaan liittyvä peli Dark Knights on jättipottipeli, jonka voi löytää pelattavaksi vaikka osoitteesta Nettikasinovertailu.info. Sen toteutuksessa on käytetty hienosti korkeatasoista grafiikkaa ja efektejä, aivan kuten itse leffassakin. Napakymppi Batman-elokuvien ystäville.

The Invisible Man on vuonna 1933 ilmestynyt elokuva, jossa pääosassa on näkymättömäksi muuttunut mies. Kulttimaineeseen noussut elokuva on pysynyt suosiossa. Nyt kyseisestä elokuvasta on tehty samanniminen peli The Invisible Man. Legendaarinen leffa elää ja toimii hyvin myös pelinä, sillä se on toteutettu hienosti elokuvaa kunnioittaen, ja grafiikka sekä hyvät bonuspelit koukuttavat pelaajan mukaan tunnelmaan.

Vuonna 1982 ilmestynyt Scarface on kovaotteinen toimintaleffa Tony Montanasta ja alamaailmasta. Pääosan esittäjä Al Pacinolle elokuva oli ponnistus tähtiin, sen jälkeen Pacino on näytellyt muissakin mafiaelokuvissa mutta myös tyystin erilaisissa rooleissa. Kolikkopelinä Scarface vie taatusti Pacinon ihailijat mukanaan, elokuvan ja päätähden charmia on mahdoton vastustaa.

Kuuluisia miesnäyttelijöitä

Hollywoodista on tullut monia miespuolisia näyttelijöitä, jotka ovat vaikuttaneet katsojien sydämiin joko roolisuoristuksensa takia taikka ulkonäöllään saaneet naisten puntit vipattamaan.

Sankareita on ollut koko elokuvateollisuuden ajan ja toiset nimet ovat jääneet enemmän mieleen kuin toiset. Monet näyttelijät myöskin yhdistetään vain tietyn tyyppisiin elokuviin. Esimerkiksi action ja taisteluelokuvissa olemme tottuneet näkemään sellaisia nimiä kuin Bruce Willis, Chuck Norris, Jean-Claude Van Damme, Sylvester Stallone, Jackie Chan, Clint Eastwood, Harrison Ford, Mel Gibson, Arnold Schwarzenegger sekä Steven Seagal. Näiden tähtien joukossa on toki näyttelijöitä joita olemme nähneet myös muun tyylisissä elokuvissa kuten draamassa ja toiminnassa. Johnny Depp, Tom Hanks, Morgan Freeman, Samuel L. Jackson, Liam Neeson, Tom Cruise. listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Jokainen osaa nimetä varmaan ainakin yhden elokuvan, joissa joku näistä tähdistä on esiintynyt. Eikä sovi myöskään unohtaa Robin Williamsia, Robert Downey Jr:a, Michael Cainea, Robert de Niroa eikä Matt Damonia saati Leonardo di Capriota, joka ainakin Titanicista muistetaan. Jotkut näyttelijät sopivat paremmin komedioihin eikä heitä osaa ottaa vakavasti missään muussa roolissa. Tällaisia näyttelijöitä ovat ainakin mm. Eddie Murphy, Danny de Vito, Ben Stiller, Jim Carrey, Sacha Baron Cohen sekä Owen Wilson. Niin eikä missään nimessä sovi unohtaa Brat Pittiä, George Clooneya sekä Vin Dieseliä, kolmea elokuvamaailman todellista silmän iloa joihin kyllä kuuluu moni aiemminkin jo mainittu tähti.

Elokuvateollisuudessa on myös yksi kestohahmo, jota tällä hetkellä näyttelee jo kuudes näyttelijä. Bondin puikoissa aloitti Sean Connery, hänen jälkeensä yhdessä elokuvassa vilahti George Lazenby, jonka jälkeen saimme nauttia seitsemässä elokuvassa Roger Mooren suorituksesta. Tämän jälkeen vaihtui vuoro Timothy Daltonille kahden Bondin verran, sitten näimme roolissa Pierce Brosnanin ja nyt Daniel Craig on esiintynyt jo kolmessa elokuvassa, joista neljäs tulee ulos ensi vuonna.

Aina välillä saamme lukea uutisista kuuluisien näyttelijöiden ikävästä menehtymisestä ennen aikojaan, vielä siinä vaiheessa kun ura on täydessä vauhdissa. Tällaisiin nimiin kuuluvat mm. kung fun hallitsija Bruce Lee, Heath Ledger sekä Paul Walker.

Kuuluisia näyttelijättäriä

Näyttelijöitä, samoin kuin näyttelijättäriä on vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen vaikka sen joutuvat aina joskus tekemään kun palkitaan näyttelijöiden roolisuorituksia. Helpompi on siis sanoa että ketkä näyttelijättäristä ovat jääneet ihmisten mieleen ja mistä syystä.

Varmaan moni tänä päivänäkin osaisi mainita joitakin vanhoista elokuvista tuttuja näyttelijöitä kuten Marilyn Monroe, Audrey ja Katherine Hepburn, Bette Davis, Ingrid Bergman, Vivien Leigh, Ava Gardner, Rita Hayworth, Elizabeth Taylor sekä Judy Garland. Tätäkin listaa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta parempi siirtyä hieman eteenpäin.

Meryl Streep kuuluu Hollywoodin luottonaisiin yhä, vaikka onkin ollut jo kauan mukana. Hän on kuin viini, joka paranee kypsyessään. Jodie Foster ja Sharon Stone alkavat olla jo hieman ulkona näistä kinkereistä, vaikka molemmat ovat todella hienoja näyttelijöitä. Ehkäpä heillekin löytyisi jokin sopiva rooli lähitulevaisuudessa. Nicole Kidmankin on tehnyt hyvää uraa, ja hänellä on parhaillaankin monta rautaa tulessa. Suomessa hänet muistetaan myöskin heilastelustaan Suomen oman elokuvaohjaajan eli Renny Harlinin kanssa.

Sitten tulee seuraavaksi lista naisia, jotka eivät paljoa esittelyjä kaipaa. Angelina Jolien, Julia Robertsin, Scarlett Johanssonin, Jennifer Anistonin, Cameron Diazin, Cate Blanchettin, Halle Berryn, Kate Winsletin, Sandra Bullockin ja Drew Barrymooren tuntevat varmaan kaikki. He ovat kaikki olleet mukana lukuisissa elokuvissa ja toiset heistä ovat enemmän palkattuja kuin toiset, saaneet ehkä palkintojakin urallaan ja toiset ehkä ovat vasta olleet nimettyinä. Myöskin Mila Kunis, Jennifer Lawrence, Charlize Theron, Natalia Portman sekä Kristen Stewart ovat jääneet katsojien mieleen.

Suomalaisista näyttelijöistä mieleen ovat ainakin jääneet Laura Malmivaara, Pamela Tola, Minna Haapkylä, Krista Kosonen, Tiina Lymi ja monet muut. Ei ole kauan kun kuulimme suru-uutisen kun hyvä naisnäyttelijä Miina Maasola menehtyi usean kuukauden kooman jälkeen, johon hän joutui jouduttuaan auto-onnettomuuteen.

Oscar-gaala

Oscar-gaala on lähinnä amerikkalaisen elokuvateollisuuden suurin ja seuratuin joka vuotinen tapahtuma ja tänä vuonna nuo himoitut ja halutut pienet pystit jaettiin jo 86. kerran.

Sen järjestää Yhdysvaltain elokuva-akatemia ja siellä palkitaan edellisen vuoden parhaimmat elokuvat. Tänä vuonna palkinnot siis menivät vuoden 2013 parhaille elokuville. Sen perinteinen ajankohta on maaliskuun puolessa välin, mutta tällä kertaa sitä siirrettiin viikolla eteenpäin talviolympialaisten takia. Ohjelmalla on runsaasti katsojia ympäri maailman ja voittajista lyödään jopa vetoja.

Oscar-huumahan käynnistyy siitä, että ennen pystien jakoa paljastetaan eri kategorioiden ehdokkaat. Sama elokuva voi olla useassa eri kategoriassa ehdokkaana, kuten tänä vuonnakin kaksi elokuvaa saivat molemmat kymmenen ehdokkuutta, American Hustle sekä Gravity. Poikkeuksellista tässä vuodessa oli se, että suomalainen lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli ehdolla myöskin lyhytelokuvien kategoriassa. Koko Oscareiden historian aikana tämä oli vasta toinen kerta kun näin tapahtui, ensimmäinen kerta oli vuonna 2002 kun Mies vailla menneisyyttä (ohjannut Aki Kaurismäki) oli yksi ehdokkaista.

Tällä kertaa menestynein elokuva oli Alfonso Cuarón Gravity-elokuva, joka voitti kaiken kaikkiaan seitsemän Oscaria, mm. paras ohjaus sekä musiikki. Gravity ei tällä pystimäärällä kylläkään päässyt edes lähelle Oscar-ennätystä, sillä kolme elokuvaa ovat onnistuneet saamaan 11 Oscaria. Nämä olivat Ben-Hur vuonna 1959, Titanic 1997 sekä Taru Sormusten Herrasta vuonna 2003.

Parhaaksi naisnäyttelijäksi valittiin Cate Blanchett roolisuorituksestaan elokuvassa Blue Jasmine ja parhaan miespääosan sai Matthew McConaughey elokuvasta Dallas Buyers Club. Kaikkien aikojen pääosaennätykset ovat Katherien Hepburnella, joka sai Oscarin roolisuorituksestaan neljästi sekä Daniel Day-Lewis on palkittu suorituksistaan kolmesti.

Jos elokuva saa viisi tärkeintä Oscaria, voidaan sanoa että silloin kyseessä on oltava melkoisen hyvä suoritus. Vain kolme elokuvaa tässä ovat onnistuneet, eli olemaan paras elokuva, parhailla pääosanäyttelijöillä, parhaalla ohjauksella ja parhaalla käsikirjoituksella. Nämä elokuvat ovat vuonna 1934 palkittu Tapahtui eräänä yönä, vuoden 1975 klassikko Yksi lensi yli käenpesän sekä Uhrilampaat vuodelta 1991. Kaiken kaikkiaan palkittavia kategorioita on 23.

Elokuvaprojekti nuorille tekijöille

Nuoria on helppo saada motivoitua tekniikan keinoin. Valoja videokuvaaminen ovat heille jokapäiväistä, ja nykyisen matkapuhelintekniikan myötä myös kaikille mahdollista.

Sosiaalisen median käyttö on useimmille tuttua, ja nuoret käyttävät sitä luontevasti. Oman elämän tallentaminen on yleisintä, mutta nuoria voisi myös innostaa tekemään erilaisia dokumenttiprojekteja elämästään. Aloitus on helppoa, ja samalla myös elokuvan tekeminen tulee tutuksi.